Napoleonin koodi: luomisen historia ja perussäännökset

Siviililaki, joka hyväksyttiin vuonna 1804 Ranskassa ja kutsutaan Napoleonikoodiksi, on yksi ihmiskunnan historian tärkeimmistä oikeudellisista toimista . Tämä ei liity pelkästään legendaarisen keisarin nimen kanssa, joka itse osallistui aktiivisesti tämän asiakirjan luomiseen, mutta myös valtavaan vaikutusvaltaan, jota hänellä oli koko eurooppalaiseen siviililainsäädäntöön.

Suuren Ranskan vallankumouksen tapahtumien jälkeen koko maan oikeudellinen ja sääntelykehys on tullut varsin hämmentyneeksi: täältä uudet vallankumoukselliset normit ovat yhdistyneet vanhoihin kuninkaallisiin lakeihin, jotka ovat jo ohittaneet aikansa. Samaan aikaan väestön ylivoimaisella enemmistöllä oli erittäin tärkeätä laillisesti korjata vallankumouksen tärkeimmät saavutukset ja estää paluuta vanhaan järjestykseen. Napoleonin säännöstön tarkoituksena oli ratkaista tämä tehtävä.

Ajatus tästä asiakirjasta on kypsä tulevassa keisarissa tarpeeksi kauan. Hän oli hyvin tietoinen siitä , että ranskalaisen väestön perusoikeuksien rekisteröintiä koskevan lainsäädännöllisen rekisteröinnin kautta hän pystyi vakauttamaan yhteiskunnan tilanteen ja vauhdittamaan sen jatkokehitystä. Projektin valmisteluun perustettiin erityiskomitea, johon osallistui aktiivisesti ensimmäinen konsuli, Napoleon Bonaparte. Tärkeimmät lähteet tämän koodin valmistelussa olivat Romanin yksityisoikeuden säännökset ja ihmisoikeuksien ja kansalaisten oikeuksien julistus . Maaliskuussa 1804 siviililaki annettiin ja tuli voimaan.

Napoleonin koodi 1804 sisältää kolme pääosaa. Ensimmäinen osa on tarkoitettu sellaisille laitoksille, kuten avioliitto, huoltajuus, avioero, adoptio. Tämän jakson tärkeimmät periaatteet ovat kansalaisten tasa-arvo lain edessä ja omistusoikeuden loukkaamattomuus.

Se oli kiinteistöasiat, jotka toimivat kompastuskivi entisten omistajien ja uusien omistajien välillä. Napoleonikoodi ratkaisi tämän ongelman kerta kaikkiaan osoittaen, että maan pakottava uudelleenjako ja muiden kiinteistöjen takavarikointi eivät ole sallittuja.
Omistusoikeutta käsitellään edelleen toisessa osassa. Siinä täsmennetään nimenomaan, että heidän omaisuutensa luovuttaminen ei saisi vahingoittaa muita, eikä samaan aikaan joku voi joutua luopumaan omistuksestaan. Valtion on otettava välittäjän rooli kansalaisten välisissä kiinteistökiistoissa.

Kolmannessa osassa Napoleonin säännöstö merkitsee omistusoikeuteen liittyvää sopimussuhdetta. Ensinnäkin tässä jaksossa luokitellaan liiketoimet, joista eritoten erotetaan perintösopimukset, ostot ja myyntitarjoukset sekä lahjoitukset. Toiseksi sopimussuhteiden alkamisen edellytykset määritetään, joista tärkein voidaan katsoa osapuolten vapaaehtoisuutta ja oikeudellista tasa-arvoa.

Siviililaki 1804: stä tuli Ranskassa ensimmäinen oikeuslaitos, joka oli yhtenäinen koko maassa. Sittemmin sitä laajennettiin koskemaan kaikkia ranskalaisia pesäkkeitä, minkä jälkeen ne hyväksyttiin useimmissa Euroopan ja Yhdysvaltojen osavaltioissa.

Samalla on syytä huomata, että siviililaki ei rajoittanut kuuluisan keisarin lainsäädäntötoimintaa. Vähintään yhtä kuuluisa oli Napoleonin rikoslaitos, joka hyväksyttiin vuonna 1810 ja luotiin oikeusperusta rikollisten syyttämiselle .